lauantai 11. tammikuuta 2014

Mansikka-raparperi rahkapiirakka

Olen aina ollut suuri fani Mamman marjapiirakalle sen ihanan kostean koostumuksensa vuoksi. En muutenkaan pidä mistään leivoksesta, joka on vähänkään kuivahkoa. Esimerkiksi vain harvoin olen elämäni aikana sanonut, että täytekakku on hyvää. Se usein jää aika kuivakaksi. Mutta asiaan. Halusin siis leipoa jotakin Mamman marjapiirakan tyylistä, joten otin tämän piirakan pohjan ohjeen suoraan siitä ohjeesta. Täytteen sovelsin itse, ja vaikka itse sanonkin, niin aika ihanaa siitä kyllä tuli. Kermaviilin siis korvasin rahkalla ja käytin aitoa vaniljaa vanilliini- tai vaniljasokerin tilalla. Mielestäni jokaisen pitäisi aina käyttää aitoa vaniljaa jos suinkin vain on mahdollista. On se vaan niin hyvää. Sokeria vähän lisäsin enemmän, koska rahkalla on vähän voimakkaampi ja karvaampi maku kuin kermaviilillä. 


Mansikat ja raparperit tulivat minulta pakkasesta ja usein neuvotaankin, että voisi olla hyvä lisätä perunajauhoja pakastemarjoihin, ettei mene piirakka liian veteläksi. Itse kuitenkin yksinkertaisesti valutin ylimääräiset mehut pois ja paiston jälkeen annoin vetäytyä ihan kunnolla. Taisi ainakin tunnin jäähtyä folion alla. Puolikin tuntia olisi varmasti riittänyt hyvin.  Ja aivan täydellistä tuli koostumukseltaan. Yhtään ei valunut mehua leikattaessa, kuten minulla usein käy kun himokkaana isken piirakkaan heti kiinni kun se tulee uunista. Jos on yhtä ahne kuin minä, voi se perunajauho marjojen joukossa olla ihan hyväkin idea. Mansikoita ja raparperia saa ainakin minun puolesta laittaa ihan reilulla kädellä, eli ei haittaa vaikka ylittää ohjeen määrän. Foliota kannattaa pitää piirakan päällä koko jäähtymisen ajan, etteivät reunat kovetu. Käytössäni oli halkaisijaltaan 28 cm piirakkavuoka.

Mansikka-raparperirahkapiirakka

Pohja
100g              voita
1 dl                sokeria
1                    muna
1 ½ dl            vehnäjauhoja
1 dl                1 grahamjauhoja
1 tl                 leivinjauhetta
Täyte
200g              rahkaa
½                   vaniljatanko
0,75 dl           sokeria
1                    muna
n. 200 g         raparperia
n. 200 g         mansikoita

1) Laita uuni lämpiämään 200⁰C
2) Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään (vehnäjauhot, grahamjauhot ja leivinjauhe)
3) Sulata voi ja vatkaa sokeri voin joukkoon
4) Lisää muna ja sekoita kunnolla
5) Lisää kuivat aineet joukkoon
6) Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille
7) Levitä raparperit ja mansikat taikinan päälle ja lisää sokeria
8) Sekoita täytteen aineet keskenään, eli rahka, vaniljatangosta poistetut siemenet, sokeri ja muna. Sekoita hyvin.
9) Lisää täyte mansikoiden ja raparperien päälle tasaisesti.
10) Paista uunissa n. 30 minuuttia.
11) Jos piirakan reunat alkavat tummua liian aikaisin, laita folio piirakan päälle kesken paiston
12) Anna piirakan vetäytyä hyvin paistamisen jälkeen folion alla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti